Uusi alku.
3 päivää sitten saimme tietää, ettei 1.ivf hoito tuottanut toivomaamme tulosta. Pettymys ja pelko tuntuu tällä hetkellä vielä sanoinkuvaamattoman suurelta, vaikkakin ulospäin näytän vahvalta. Lapsettomuutta on takana reilu 2 vuotta. Tämä aika on tuntunut ikuisuudelta, välillä toivo ja usko onnistumiseen on korkealla, mutta pettymykset kerta toisensa jälkeen vievät voimia.
Voisin kertoa näin alkuun taustaa meidän tilanteestamme. Pääsimme mieheni kanssa joulukuussa 2014 julkiselle puolelle lapsettomuushoitoihin. Helmikuussa 2015 tehtiin inseminaatio, minkä jälkeen lääkärit suosittelivat heti ivf hoitoihin siirtymistä. Tämä oli kova paikka minulle, sillä olin saanut sen kuvan lääkäreiltä aiemmin, ettei niihin asti tarvitsisi lähteä. Puolivuotta täytyi odottaa ennen kuin pääsimme 1. ivf hoitoon. Tuloksena tästä hoidosta saimme pakkaseen 2 alkiota, joista kummatkin jouduttiin sulattamaan, toinen selvisi siirtoon. Lapsettomuuden syynä meillä pidetään mieheni sairautta, mikä onneksi pysyy kurissa lääkkeillä. Nyt odotamme 2. ivf hoitoon pääsyä, mikä luultavasti on helmi-maaliskuun aikaan. Nyt kerätään voimia ja hengähdetään hieman.
En ole ikinä ajatellut itseäni blogin kirjoittajaksi, mutta koska lapsettomuus on aiheena vielä niin tabu, josta ei ihan jokaisessa kahvipöytäkeskustelussa mainita, haluan tuoda julki omia kokemuksia ja ajatuksia lapsettomuushoidoista. Lähinnä itseäni varten kirjoitan, mutta jos joku saa tulevaisuudessa minun kirjoituksista jotain, oli se sitten rohkeutta hakeutua hoitoon tai saa uutta näkökulmaa omiin hoitoihinsa yms. sehän on vaan plussaa! On hyvä tietää, ettei ole ainut, joka lapsettomuuden kanssa kamppailee. Nyt vetäydyn viettämään rentoa sunnuntaita telkun ääreen. 🙂
